Jämsän crossikisa muodostui kunnon kurakisaksi. Vettä oli satanut koko edellisen yön ja rata oli
sen myötä erittäin mielenkiintoisessa kunnossa. Kuraa ja pehmeää riitti jo treeneissä ja
erien välillä tullut lisäsade ei ainakaan helpottanut tilannetta. Märkää riitti koko kierroksen ympäri.

Erät menivät osaltani hyvin ja huonosti. Sijoitukset olivat 1. ja 2., vaikka toinen erä oli täynnä kommelluksia.

Ekassa erässä olin lähdössä noin viidennen sijan kieppeillä. Tokassa mutkassa pääsin jo
kolmanneksi ja muutamaa mutkaa myöhemmin pääsin kärkeen. Kärjessä ajoin sitten maaliin asti välttäen suurempia virheitä.
Viimeiselle kierrokselle oli pakko heittää lasit pois kun ei niiden läpi nähnyt enään yhtään mitään.
Liekö jo aikaisemmilla kierroksilla ollut haittaa huonosta näkyvyydestä sillä viimeisellä kierroksella
ajoin sitten nopeimman kierrosaikanikin.

Toisen erän startti meni paremmin kuin ensimmäisen ja pääsin samantien toiseksi Kärkkäisen Sannan kantaan.
Kolmannessa mutkassa hain jo ohitusta, mutta sisämutkassa oli sen verran syvä spoori, että jalkatappi otti
spoorinreunaan kiinni ja siinä tuli sitten jo heitettyä ekat lipat -ei muuta kun nopeasti vehkeet pystyyn ja matkaan!
Toisella kierroksella pääsin sitten jo miltei Sannan rinnalle, mutta yllättäen sain kaikki kurat päälleni ja näkyvyys
oli hetken täysi nolla -tottakai Sanna pääsi taas hieman karkaamaan. Kolmannella kierroksella päätin sitten taas
lähteä yrittämään ohitusta, mutta kun radalla oli aikalailla yksi hyvä linja niin enkös mennyt taas nurin
kun hain ohituspaikkaa sen "hyvän linjan" ulkopuolelta -siinä kuralammikosta pyörää
nostellessa alkoi jo itseänikin hymyilyttää. Lopun kisaa ajoin sitten enemmänkin varmistellessa
kun ei käsikään meinannut pysyä kuraisessa kaasukapulassa. Toisinaan kun käänsi kaasua niin käsi
vain pyöri tupin ympärillä, mutta itse kaasukapula ei kääntynyt -ei siis vauhtikaan lisääntynyt.
Toiseksi viimeisellä kierroksella kävin vielä kolistelemassa honkiakin kun kaasukäsi
lipesi tupilta patikossa ja ajauduin ulos radalta.

Eli tapahtumia toisessa erässä piisasi enemmän kuin tarpeeksi ja oletettavasti seuraavissa
lähdöissä ei ainakaan enempää voi tapahtua -toivottavasti! Mutta pakkohan se on yrittää hakea toista linjaa,
jos meinaa ohitse päästä kun läpikään ei voi ajaa -välillä se vain kostautuu itselle ja varsinkin näissä olosuhteissa.
Sinänsä olen lopputulokseen ihan tyytyväinen sillä moni muu ei kahdella kaatumisella, yhdellä ulosajolla ja yli puolet erästä
luistavalla tupilla ajamisella olisi ollut toisena ja "vain" 15 sekunnin päässä ykköspaikasta.

Alkaen vasemmalta #5 Ella Lukkari, #25 minä itse, #21 ?, #7 Sirissa Lönnroth, #11 Sanna Kärkkäinen,
#6 Emma Pitkänen, #105 ?, #60 Marie Reittonen, #32 ?, #39 ?, #8 ? ja #28 Hanna Mertsalmi.

Viimeinen enduron LadyCupin osakisa ajettiin Nummelassa 6.6. ja kotiin tuomisina
oli luokka ja Cupin voitto. Kisassa lähdin tietysti ajamaan myös C-luokan kundeja vastaan,
jotka toimivatkin hyvinä kirittäjinä. Kilpailuvietti kun ei anna lupaa antaa periksi heillekään.
Kundeihin nähden olinkin toiseksi nopein koko porukasta, vaikka kerran kaivelinkin vehkeitä
lippusiimoista irti kun ajoin vähän pitkäksi yhdellä pölyisellä suoralla. 
Muuta ylimääräistä ei kisaan mahtunutkaan ja ajaminen oli mukavan rentoa.
Koko Cupista irtosikin kaksoisvoitto Yamahan nimen alle yhdessä Mertsalmen Hannan kanssa.
Seuraavan kerran olenkin vauhdissa puomin takana Jämsässä tulevana lauantaina.

Naisten motocross liiga käynnistyi 15.5. Mäntyharjun motocrossradalla.
Lähdin kisaan mukaan kun se sattui sopimaan hyvin kalenteriin.
Rata oli itselleni mieleen ja lisä plussaa on pakko antaa
mäntyharjulaisille radan hienosta sijainnista. Varsinkin näin kesän ensimmäisillä helteillä
ajaessa oli luksusta päästä suoraan erän jälkeen uimaan varikkoa reunustavaan järveen.

Itse kisassa sain käydä kovaa kamppailua voitosta Kärkkäisen Sannan kanssa, jonka sain
juuri ja juuri kukistettua hiuksen hienoilla eroilla. Varsinkin ekassa erässä kävimme tiukkaa vääntöä
viimeiseen mutkaan asi. Tuloksena oli kuitenkin kaksi erävoittoa ja johtopaikka MX-liigassa.

Päitsi kunnialla läpi

Pikku hiljaa alkaa normaali päivä rytmi palautumaan Päitsin jälkeen. Itse kisan aikana en kyllä edes
tuntenut minkäänlaista väsymystä, eikä voimat loppuneet oikeastaan millään pätkällä.
Maanantai aamuna tosin tunsi ajaneensa kun takamuksesta oli kadonnut nahat jonnekin ja
päivän aikana oli hieman voimaton olo. Töihin sain silti itseni raahattua ja tiistaina ei enään
tuntunut missään.
Palautuminen näyttäisi ainakin toimivan.

Kisan aikana pyörä ja kuski toimivat molemmat. Ainoana pikku kökkäreenä matkassa oli perjantaina
Huhdanojalla hajonnut kypärävalo ja sunnuntaina loppumatkan pieni säväytyts Ohkolan pätkällä. 
Rikkoutuneen kypärävalon takia jouduin ajamaan tielle tarkoitetulla valolla koko Huhdanojan pätkän,
eikä sillä rehellisesti sanottuna nähnyt metsässä mitään! Kuskeja lappasi ohitse ja kaatumisia tuli
pätkän aikan yhtä paljon kuin koko muulla lenkillä yhteensä. 
Nuuttilaan sain sitten valot kaverilta lainaan. Suuret kiitokset tästä! Eikä valojen mukana ollut
iso kypäräkään haitannut, kun laittoin päähän pari pipoa ennen kypärää. Lauantai-illalle saimmekin
sitten taas omat valot käyttöön.
Sunnuntaina Ohkolassa pelästyin jo onneni kääntyneen ja uskon loppuneen
kun pelit sammui laakista yhden lätäkön jälkeen. Ensimmäinen ajatus oli, että nyt se imaisi
vedet kiduksiinsa. Onneksi selvisin säikähdyksellä ja pyörä lähti kylmän kylvyn jälkeen käymään
 kun nosti ryypyn päälle ja kävi vielä täysin puhtaasti. Sama toistui Laakson kentällä, mutta siellä
tiesin jo mitä tehdä.
Laakson kenttä tuntuu jostain syystä hylkivän minua sunnuntaisin, sillä -08 Päitsillä
samalla pätkällä meni kivi eturattaan ja kytkimen työsylinterin väliin pysäyttäen vedon.
Silloinkin selvisin tosin säikähdyksellä, eikä mitään edes hajonnut.
Poikkeusta ei kuitenkaan tapahtunut tänäkään vuonna siinä, etteikö jotain ohjelmaa
olisi matkan varrella. Eli ehkä seuraava tavoite mahdollisilla tulevilla päitseillä voisi olla läpi
ajo ilman mitään ylimääräistä säpinää.

Kiitokset kaikille kannustajille reitin varrella ja Mukavaa Pääsiäistä!

Kitkaa satulaan ja menoks!

 Taas on mennyt tovi, etten ole ehtinyt mitään naputtelemaan, mutta nyt piti ottaa itseä niskasta kiinni
ja tulla näppäimistön ja ruudun eteen. Meillä kun ei kotona edelleenkään nettiä ole
niin olen hieman työpaikan netin armoilla. Ehkä se oma yhteyskin olisi kohta aika hankkia
kun viime kesästä asti se on puuttunut. Kaikki aikanaan.

 Talvilomat on nyt lusittu ja loman aikana tuli ajettua melkoisesti. Kaiken kaikkiaan
12:sta lomapäivästä tuli 9:nä päivänä oltua ajamassa. Samalla tuli sitten testattua kitkasparyta
mikä helpotti melkoisesti ajamista. Enää ei tarvinnut vetää käsillä itseään satulaan
kun siinä pysyi ihan luonnostaan.

 Kun Nummisten kisa meni hieman penkin alle niin Myrskylän viikonlopun pyhitin pyörän testaamiselle.
Mitään ongelmia ei kuitenkaan tuon kisan jälkeen enää ilmennyt ja loman aikana ajettujen tuntien
pohjalta lähdin hyvillä mielin Riihimäen kisaan. Varsinkin, kun kisaa edeltäneiden treenien vika
ajosetti meni vielä oikein mukavasti, niin mieli oli luottavainen.
Lopullisen herkistelyn tai pikemminkin herkuttelun ennen kisaa tein vielä perjantaina
hiihtolenkillä kesken pyörän kisahuollon. Oli pakko lähteä hiihtämään, kun sää oli aivan mahtava.

 Riihimäen kisaan starttasin D-luokan edustajana C-luokan kärjen tuntumassa.
Kisa lähti hyvin käyntiin ja sainkin jo ekalla pätkällä kaverin kiinni, vaikka pätkällä tuli käytyä
kerran nopeasti nurin ja kerran sammutin jarrutuksessa. Lipassa oli sen verran lunta,
että se oli oikeastaan enemmän nojailua lumipenkkaan ja sammutuksessakin pyörä lähti vielä
vauhdissa käyntiin. Kaksi seuraavaa pätkää pysyin pystyssä ja aina silloin tällöin näin suorien
päässä edelle lähteneitäni. Toisaalta olisin kirittäjien toivossa toivonut lyhyempiä lähtövälejä,
mutta toisaalta taas ohitusten kannalta 30 sekuntia oli ihan hyvä. 

Päitsillekin tulee nyt sitten lähdettyä, kun sain siihen kovan kannustuksen taustajoukoilta.
Ja pitäähän jonkun olla seurana Ruotsin Jessica Jönssonille. Ei pidä kuitenkaan aliarvioida häntä
sillä hän menee varmasti lujaa myös hangessa. 

Nyt ajot jatkuvat viikolla ja seuraavat kapinat ennen päitsiä olisi
LadyCupin toinen osakisa Kuhmoisissa.

Tulkaahan katsomaan ja kannustamaan!

Kisakauden korkkaus

Nyt on sitten korkattu kisakausi 2010 Hyvinkäällä ja sovitettu uutta pyörää spooriin.
Muuten kaikki menikin ihan mukavasti, mutta koko talven vaivannut kaatumatauti
ei tunnu helpottavan millään. 
Taaskin tuli lepäiltyä lumihangessa monta kertaa kierroksella kun lumi ja
pyörä eivät olleet samaa mieltä etenemissuunnasta. Pöpperössä ajaminen ei ainakaan
nyt tunnu yhtään mun jutulta ja, no, sitä näyttäisi olevan ulkona tupruttavasta lumesta
päätellen tarjolla vielä paljon! 
Lyhyillä jaloilla kun ei saa paljoa pelastettua tilanteita, ennen kuin on jo liian myöhäistä.
Tänä talvena taitaa olla yksi ainoa ajokerta niin, että ajaminen on ollut suht helppoa,
eikä ole tarvinnut koko ajan nostella vehkeitä milloin mistäkin.

Pyörää tuosta on kuitenkaan turha moittia. Se pelitti hyvin ja tuntui istuvan hyvin käteen.
Pieniä muutoksia täytyy varmaan vielä hakea, jotta pöpperössä ajaminenkin helpottuisi. 
Muuten kuntotreenejä olisi tarkoitus jatkaa normaaliin tapaan, höystettynä lumitöillä,
sekä tietysti ajaa niin paljon kuin vain mahdollista.

Talvi, lunta ja pakkasta!

Niin, sitähän tässä on toivottu syksyn sateista lähtien ja nyt sitä pakkasta
 on sitten ollut ja luntakin satanut. Pakkasta olisi kyllä riittänyt vähempikin
 ja nyt sitä jo toivoisi, että lämpötila kävisi plussan puolella edes hetken,
 jotta spoorit alkaisivat kestää hieman paremmin. Helpottuisi sitä kautta
 ajaminenkin hieman. Eikä se niin kivaa ole aamulla herätä töihin
 kun katsoo lämpömittaria ja huomaa, että ulkona on suuremmat lukemat
 miinuasteissa kuin sisällä plusasteissa. Hrrr, kylmää kyytiä!

Talvi onkin mennyt siten, että olen ajanut, kun säät ovat sen sallineet
 ja muuten olen sitten hiihdellyt, uinut ja käynyt salilla. 

Pyörän merkki ja kokokin ehtivät jo vaihtua sixin jälkeen ja nyt alkaa pikku hiljaa
 olla Yamahan piikkinen valmiina ajoon. Ennen Hyvinkään kisaa olisi tarkoitus ehtiä
 edes kerran ajamaan uudella pyörällä ja testata iskareita, joihin tehtiin
 hieman muutoksia. Sinänsä en jännitä pakasta otetulla pyörällä kisaan lähtöä,
 sillä nousinhan B-luokkaankin 1 tunnin ajetulla pyörällä mikä ei voisi paljon
 stanumpi olla mitä se silloin oli. Toivottavasti kaikki menisi nyt yhtä hyvin.

Aikaa on taas vierähtänyt edellisistä kuulumisista ja näköjään näistä jutuista tulee melkeinpä
vuosikertomuksia -kesä ikäänkuin tuli ja meni ja sitten oltiinkin jo syksyssä.
Kesällä ei tullut hirveästi ajettua kun talon rakennuspuuhat olivat vielä käynnissä.
Oikeastaan varsinainen ajaminen ja Sixille harjoittelu alkoi Vantaan rossikisasta,
missä kävin mittaamassa vauhtiani muihin tyttöihin.
Tällä kertaa jouduin tunnustamaan Sannan ja Marien nopeammiksi, mutta toisaalta
kun en vuoteen ollut oikeastaan treenannut yhtään niin siihen nähden tulos oli ihan tyydyttävä.
Tytöt ovat kuitenkin tehneet kovasti töitä ajamisen suhteen ja ovat treenanneet varmaan viikossa tai 
kahdessa saman mitä minä ajanut yhteensä edellisen vuoden aikana
-ja niistäkin ajoista suurin osa oli kisoja. Treenikerrat taitaa mahtua yhden käden sormiin. 
Sixiä kohti aloimme sitten Loten kanssa treenaamaan enemmänkin ja tunteja tuli mukavasti
pitkin syksyä. Pyrimme siihen, että olisimme pyörän päällä 6-8 tuntia päivässä.
Ajaminen olikin kahdestaan ihan mielekästä kun yleensä ajaminen menee kundien kanssa
ihan sooloiluksi, eikä kirittäjiä löydy. 

Uuden pyörän sain sitten muutama viikko ennen Sixiä ja sain sen juuri ja juuri tehtyä mieleisekseni
ennen kuin tavarat lähtivät matkaan kohti Portugalia.
Uudella pyörällä otin sen verran ajo tuntumaa, että ajoimme Lahden pariajossa Loten kanssa,
sekä Naisten- että miesten B-luokassa. 

Rossi vauhtia kävin kokeilemassa Tuusulan rossikisassa, mistä lohkesi jo
Naisten kokonaistulosten voitto tasapistein Sannan kanssa. Molemmat erät olivat
tiukkaa vääntöä -jälkimmäisen voitolla vein kokonaisvoiton kotiin.
Tästä kisasta mainittakoon, että oli tiukkaa vääntöä ekassa erässä -olin lähdön jälkeen
vasta viides, mutta kipusin kärkeen, josta sitte viimeisellä kierroksella putosin kakkospaikalle
kierroksella ohitetavien ollessa Sannan ja minun jaloissamme.
Toinen erä taas sai pientä dramatiikkaa jo ennen lähtöä kun pyöräni tulppa simahti lähtökäytävään!
Ei muuta kuin enskakuskin otteilla kohti autoa ja vyötärölaukkua, josta löytyi
tulpanvaihtoon tarvittavat tarvikkeet. Sain sillä välin vaihdettua tulpan kun muut
kiersivät tutustumiskierrosta ja ehdin vielä puomillekin omassa kohdassani.
Ei huono suoritus! Tästä sitten sisuuntuneena lähdöstä kärkeen ja voittoon.
Tosin melko niukkaan sellaiseen, mutta kuitenkin.

Sitten alkoikin kaikki pakkaamiset ja valmistelut kohti Portugalia mikä tuli kuitenkin niin äkkiä,
vaikka siihen oli vasta yli vuosi aikaa. Sixi meni ihan mukavasti, vaikka kaikkea mahtui matkaan
ja lähtiessä ei edes tiennyt mitä odottaa. Onneksi ne isoimmat vuorien rinteet puuttuivat
mitä jännitimme etukäteen. Tarkemman kisakertomuksen löydätkin erikseen tehtynä.
Sen verran mainitsen kuitenkin, että jos Tuusulan rossikisassa oli joiden mielestä pattinen rata
kisa erissä, kuten varikolla kovasti puhuttiin niin kannattaa kyllä miettiä lajin vaihtoa.
Rata oli nimittäin aivan sileä jo tuolloin itseni mielestä ja Sixillä sitä pattia vasta olikin.
Yhdelläkin siirtymällä vain 22km yhteen putkeen yyterin rantahiekan pehmoista hiekkaa
höystettynä kuplavolkkarin kokoisilla pateilla ja lämmintäkin varjossa vaivaiset 35 astetta.
Niin ja mehän tietysti ajettiin lähes poikkeuksetta siellä auringon puolella.

Nyt onkin sitten aika siirtää katseet uuteen kauteen uusin kujein.
Tulevalle kaudelle vaihtuu pyörä merkki ja koko, mikä tuo taas uutta piristystä.
Odotankin mukavia ajoja ensi kaudelta.
Ajamaan olen päässyt alkutalvesta sen, mitä pakkaset antavat periksi.
Siinä ohessa olen sitten kovimpina pakkaspäivinä käynyt ahkeraan hiihtämässä, uimassa ja salilla.
Vapaapäivinä olen käynyt myös aamupäivästä ajamassa ja illemmalla vielä hiihtämässä.
Työpäivinä siihen ei ole ajallisesti mahdollisuutta. Se on sitä kun työt haittaavat harrastamista.

Kuusi hikistä päivää Figueira Da Fozissa.
Matka kohti suurta haastetta ja tavoitetta alkoi maanantaina 5.10.-09 klo 12:05
Helsinki-Vantaan lentokentältä. Nimittäin matka kohti Six Days Enduroa Portugaliin
 Matkaan lähdettiin hyvillä mielin, mutta samalla hieman epätietoisena siitä
mitä paikan päällä odottaa. Tämä kun oli ensimmäinen koitos etelä Euroopan puolella.
Mielessä siinti isot mäet, vuoristot ja louhikot, joista meille oli kerrottu etukäteen.

Portugalin maalle saavuimme maanantai illasta klo 18:40. Kentällä odottelimme,
että moottoriliiton matkalaiset saapuivat myös paikan päälle ja sitten alkoi matka Lissabonista
kohti kilpailu kaupunkia, Figueira Da Fozia. Figueirassa olimme puolilta öin ja n. klo 1:30
pääsimme nukkumaan.

Tiistaina aloitimme aamusta purkamaan pyöriä vanerilaatikoista ja kokoamaan niitä ajokuntoon.
Kuljetusta varten pyörästä piti purkaa eturengas, lokari ja tanko irti, jotta se
mahtui annettuihin mittoihin laatikkoon. Samalla laatikkoon sai myös tungettua
kaikki omat ajovarusteet ja varaosat. Hyvä sinänsä, koska nyt kaikki omat tavarat
sai ladottua yhteen ja samaan paikkaan.

Kilpailua edeltävällä viikolla treenasimme vielä renkaan vaihtoa; ihan vain kertauksen vuoksi.
Kävimme testaamassa pyöriä; ensin testiradalla, missä yksi kierros kesti reilun minuutin ja
mikä oli tuhannen patilla; ja sitten paikallisella rossiradalla, missä sai jo jonkinlaisen kuvan
pyörän toimivuudesta. Hieman kaasarin säätöjä muuttamalla pyörä toimi ihan ok.
Muuten viikko meni pätkiä kävellessä ja paria siirtymillä olevaa mäkeä ihmetellessä.
Siinä kävi jo mielessä, että mitenköhän noista selviää, kun Suomessa ei vastaavia reiteillä ole.

Perjantaina oli suomalaisten vuoro kävellä katsastukseen. Ensin paperikatsastukseen,
missä katsottiin lisenssi, ajokortti ja pyöränpaperit, sekä kuljettajat merkattiin
punaisilla rannekkeilla. Tästä pari tuntia eteenpäin oli sitten pyörien katsastus.
Pyörien katsastuksessa kiinnitettiin huomio hieman eri asioihin kuin Suomessa.
Tärkeintä oli, että rekisterikilpi ei ole yhtään isompi, kuin sille oleva jatke takalokarissa ja
että tangossa on pehmuste. Jarrut, kahvatuppien ehjyys, kahvojen päissä olevat pallot ja
jalkatappien kääntyvyys, joita Suomessa tarkastellaan, eivät kiinnostaneet yhtään.
Äänet mitattiin, mutta nekin omalta kohdaltani 1500 kierrosta matalammilla kierroksilla,
kuin koti Suomessa, joten eipä tehnyt siinäkään tiukkaa päästä läpi.
Luulin, että tuolla syyni olisi huomattavasi tiukempi, mutta eipä ollut.

Lauantaina vuorossa oli viralliset maajoukkueiden kuvaukset ja avajaismarssi.
Näitä ennen käytiin kuitenkin vielä kävelemässä pätkiä.

Sunnuntaina olikin sitten tavaroiden merkkausta ja jakoa huoltopisteisiin,
sekä muiden asioiden tarkastelua tulevaa viikkoa varten. 

Ja sitten siihen pääasiaan, eli itse kilpailuun ja ajamiseen.

Maanantaina startattiin n. klo 9:00 liikkeelle. Ensimmäisenä oli tiesiirtymä kohti ensimmäistä huoltoa.
Huollossa tarkistettiin vielä kerran, että kaikki on pyörässä ja kuskissa on ok.
Tämän jälkeen voisi sanoa ensimmäisen päivän alkaneen.
Päivän pari pätkää olivat hiekalla ja yksi pätkä pusikoisessa rinteessä.
Hiekkapätkät olivat itselleni mieleen, mutta rinne pätkällä olin aika hukassa.
Suomessa kun ei tuollaisia pääse treenaamaan. Siirtymät olivat pääasiassa helpohkoja.
Haastetta toi syvät vesiurat ja pari mäkeä ennen rinnepätkää. Rinnepätkää edeltävällä
siirtymällä tein heti ekalla kierroksella maaperätutkimuksen ja totesin, että kovaa ja pölyistä oli.
Pölyn keskellä osuin johonkin vesiuraan, josta sitten kaaduin sillä seuraamuksella,
että pyörä kaatui suoraan polven päälle ja polvessa tuntui samantien vihlontaa.
Hetken mietin, että mitenköhän matka tästä jatkuu, kun jalka ei kestänyt kunnolla astua päälle.
Hetken itseäni keräillen päätin kuitenkin jatkaa. Loppu päivää kohden kipu ja
ontuminen kuitenkin helpottivat. Myös kyynärpää sai kipeetä, kun kyynärpääsuoja
antoi periksi ja liukui olkavarteen. Tästä sitten vain jatkamaan sisulla loppu viikkoa kohden.
Polvituettuna ja kyynärpää teipattuna. Muuten päivästä jäi ihan kiva fiilis,
vaikka ainahan ehjänä ja terveenä olisi kivempi jatkaa matkaa.
Varsinkin kun itsellä tuntui suomalaisleirissä kiertänyt flunssakin iskevän päälle. 

Tiistai alkoi kolotusten sekaisin tunnelmin, mutta kisassa mukana silti.
Eka kierros meni kivasti ja aikataulussakin pysyin.
Toisen kierroksen ekan pätkän jälkeen alkoi sitten onni potkia päähän.
Pätkän jälkeiselle siirtymälle lähdettäessä huomasin, että kytkin luistaa.
Onneksi muistelin, että kyseisellä siirtymällä ei ole pahempia mäkiä ja päätin yrittää
päästä seuraavaan huoltoon asti. Keskeyttämään kun ei sinne asti lähdetä
 eli päätin taistella loppun asti. Tuli mitä tuli. Kerran sain yhdessä pienessä nousussa
jonkun kaverin huudot niskaani, kun oli hieman edessä. Mutta minkäs teet kun kytkin luistaa ja
pyörä ei vain suostu eteenpäin menemään ilman työntämistä. 
Huoltoon pääsin ja vieläpä olisin ehtinyt juuri omalla ajallani seuraavalle at:llekin.
No, en kuitenkaan mennyt vaan aloitin kytkimen purkamisen.
Huoltoporukat lähtivät tuomaan levyjä toisesta huollosta ja sillä välin otin kytkimen auki ja
vanhat levyt pois. Pari levyä oli poikki ja tästä luistaminenkin varmaan johtui.
Näin jälkikäteen ajateltuna, niin yhdessä vaiheessa siirtymällä kuului epämääräinen kolahdus ja
kytkin meni silloin hetkeksi tunnottomaksi. Nähtävästikin silloin katkesi levyt.
No, ei muuta kuin uudet levyt sisään ja matka jatkui. AT:ta tuli 27min., mutta sillä
oltiin vielä kilpailussa mukana. Harmitti tietysti sinänsä, että ilman kytkin remppaa
olisin selvinnyt tuosta päivästä ilman at-minuutteja.
Tämän jälkeen toivoinkin vain, että loppu kisan kaikki toimisi ilman ongelmia ja saisi vain
ajaa omaa ajoa.

Keskiviikkona startattiin uudelle reitille. Päivän kierrokseen kuului pari kovapohjaista pätkää ja
yksi hieman pehmeämpi. Pätkät menivät ihan ok, mutta ykkös- ja kakkospätkien
välisellä siirtymällä ajettu loputon hiekkapatikko alkoi vaatia verojaan toisella kierroksella.
Kuplavolkkarin kokoiset patit imaisivat hyvin pyörän, jos vauhti putosi liikaa.
Erään kuljettajan mittarin mukaan patikkoa oli "vain" 22 kilometriä.
Eipä siis ihme, että Kilometrien mittainen patikko imi mehut yli 30 asteen helteessä.
Tämän jälkeinen kovapohjainen ja mäkisempi siirtymä oli mukavaa ajettavaa.
Saattoipa tuo johtua siitäkin, että Suomessa ei pääse näin hienoihin maastoihin ajamaan
tai kun niitä ei edes ole täällä pohjolassa. Mäet olivat Suomen mittakaavassa
jyrkkiä ja pitkiäkin, mutta niissä oli tosi hyvä pito. Enemmän oli korvavälistä kiinni, että uskaltaako
sinne ajaa ja riitääkö luotto siihen, että pitoa on. Toisinaan vauhti saattoi miltei loppua
jossain kohtaa mäkeä, mutta pidolla sieltä sai ryömitettyä pyörän ylös.
Nopealla kaasun avauksella taas saattoi keulia vain itsensä ympäri.
Jälkimmäistä ei tosin tullut kokeiltua. Tältä päivältä jäi mieleen myös kuivunut joenpohja
missä tuoksui eucalyptus. Sen suurempia murheita ei tänään ollut mitä nyt toisinaan
vaihdelaatikossa oli vain ykkös-vaihde, kerran pätkällä kaatuessani sain piikkejä käteeni
mitä sitten yritettiin huoltoporukoiden kanssa nyppiä irti ja kurkku kipeytyi entisestään.
Ranteet alkoivat myös tänään muistuttelemaan olemassa olostaan, mutta siihenkin varauduin
ottamalla tuet mukaan. Eli huomenna matkaan ranteet tuettuina.
Illalla tuppasi äänikin jo häviämään, joten kotipuoleen tuli oltua vain tekstiviestein yhteydessä
kun totesimme puhelimessa, että turha yrittää puhua, kun ei ole enää ääntä millä puhua.

Torstai aamu alkoi maanantaita lukuun ottamatta hyvin fiiliksin, vaikka kurkku olikin todella kipeä.
Kolotukset kropasta alkoivat muuten hellittämän ja paikat tottumaan kaikkeen rytkytykseen.
Ranteet olivat nyt tuettuina ja kivut pysyivät niiden avustamina poissa.
Päivä menikin kaikin puolin mukavasti ja nyt olikin ensimmäinen päivä
kun suurempia ongelmia ei ollut. Loppu huollossa oli takarenkaan, putsarin ja öljyjen vaihto.
Takarenkaat vaihdoin tiistaina ja torstaina; eturenkaan keskiviikkona.
Pehmeä hiekka ei syönyt renkaita niin paljon, että olisi joka päivä tarvinnut vaihtaa uutta alle.
Toki olin siihen varautunut, että joka päivä saattaa joutua renkaan vaihtamaan.

Perjantai aamuna oli jo kiva kirjoitella 5-numero varikkolappuun millä pääsi suljettuun
varikkoon noutamaan pyörän ja työntämän sen kohti työskentelyaluetta ja lähtökoroketta.
tämän päivän reitti oli todella nopeaa ja ainakaan oma kantti ei kestänyt ajaa tarpeeksi
kovaa nopeilla poluilla ja peltoteillä. Myös reitillä seisova pöly haittasi näkyvyyttä ja kun
olin jo kerran kaatunut rajusti vesiurista, en halunnut tätä toista kertaa kokea.
Pätkän olivat ihan ok. Nyt vuorossa oli yksi kovapohjainen, yksi keskikova ja yksi pehmeä.
Siirtymillä oli myös hauskoja tunneleita, mistä osa oli melko ahtaita ja osaan noustiin tehtyjen
ojien pohjalta, ikään kuin askelma tai porras ylöspäin, jotta tunneliin pääsi.
Tänään oli myös viimeisen kerran vuorossa rantapätkä aivan varikon ja keskustan tuntumassa.

Lauantai aamuna sai sitten palauttaa viimeisenkin varikolle pääsy lappusen.
Vihdoinkin ne loppuivat ja siihen viimeiseen sai kirjailla numeron 6!
Loppucrossiin ajoimme hiekkapatti siirtymää pitkin. Osa oli samaa kuin 3. ja 4. päivänä ja
osa uutta. UUdet osuudet olivat onneksi jouheassa kunnossa, eikä niin patilla kuin jo
aikasempina päivinä ajetut. Ensimmäiselle välille saimme tiedon, että on kiire.
Niinpäin ajoin melko haipakkaa ja aikaa jäikin mukavasti 4minuuttia.
Tästä sitten viimeinen taival loppucrossipaikalle. 
Loppucross ajettiin kovapohjaisella, paljon portaita joka suuntaan olevalla radalla.
Itselleni tuo oli myrkkyä ja polvi ei tykännyt kovalle putoamisista yhtään.
Vihlontaa oli koko erän ajan puolen välin jälkeen nostelinkin jo jalkaa pois tapilta
kun tulin maahan. Yritin kyllä myös olla mahdollisimman paljon kiinni maan pinnassa,
jotta iskuja ei tulisi. Rata olisi varmaan ollut ihan kiva, jos polvi vain olisi kestänyt iskuja. 
Maaliin kuitenkin päästiin ja siihen sai olla tyytyväinen -kilpailu oli kuitenkin ensimmäinen
laatuaan ja noissa olosuhteissa ajettuina.
Illalla oli sitten palkintojenjako tilaisuus ja vapaamuotosita juhlintaa.

Sunnuntai aamuna alkoi tavaroiden vanerilaatikoihin ja konttiin pakkaaminen.
Loppupäivä ja maanantaikin olivat vapaata. Niinpä kävimmekin tuolloin hieman
kiertelemässä ja katselemassa paikallisia paikkoja.

Tiistaina alkoi sitten kotimatka klo 01:30 yöllä. Ajoimme ensin Lissaboniin, mistä matkamme
jatkui lentokoneella Münchenin kautta koti Suomeen.

Näin on taas yksi tavoite saavutettu ja elämä jatkuu yhtä kokemusta rikkaampana.
Yhtään ei kaduta, että moiseen tuli lähdettyä mukaan, vaikka muutaman kerran jonkin
asteen epätoivo pääsikin iskemään. 
Raskainta kisassa oli kuumuus, mihin ei ole itse tottunut. Ajaessa sitä ei vältämättä
niinkään huomannut, tai ehtinyt ajattelemaan, mutta päivän päätteeksi huomasi, että
olo oli kun olisi saunasta tullut. Kisa päivien jälkeinen jääkylmä kylpy hotellin ammeessa
teki terää ja sen jälkeen sitä olikin kuin uusi ihminen. Tätä voin suositella muillekin.